Kauneuskeskus Marisassa haluamme antaa Sinulle rentouttavan hetken hoidoissa aivan Forssan keskustassa. Huolehdimme ihostasi kiireettömästi rauhallisessa hoitolassa, jolloin saat nauttia tuloksellisesta ja kokonaisvaltaisesta kauneudenhoidosta. Haluamme tarjota juuri Sinun ihollesi räätälöidyt hoidot kasvoille, vartalolle, käsille ja jaloille unohtamatta rentouttavia hoitoja. Käytössämme on laadukkaat ihonhoitosarjat ODA, Rhea, Thalgo ja Mary Cohr. Meiltä löydät myös Jet Set Tan tuotteet sekä Camillen 60 hoitotuotteet jaloille ja käsille. Olet lämpimästi tervetullut, olemme juuri Sinua varten huolehtimassa ihostasi!
Olen valmistunut Sky-kosmetologiksi vuonna 2013 ja toiminut siitä asti yrittäjänä. Teen ohessa myös opetustyötä ammatillisena ohjaajana. Haluan tarjota asiakkailleni kokonaisvaltaisen ja rentouttavan hoitokokemuksen unohtamatta tuloksellisuutta, saada ihosi kauniiksi ja hehkuvaksi sekä helliä kaikkia aisteja. Palvelutarjonnastani löydät kasvohoidot, jalkahoidot, käsihoidot, sokeroinnit ja vahaukset, kuumakivihieronnan, intialaisen päänhieronnan sekä kulmien ja ripsien kestovärjäykset. Omana erityisosaamisena pidän kasvohoitoja ja niistä erityisesti happohoitoja. Haluan ratkaista erilaisia ihon ongelmia ja etsiä niihin parhaat hoidot ja kotihoitotuotteet Sinun ihosi parhaaksi. Haluan toivottaa Sinut lämpimästi tervetulleeksi, olen juuri Sinua varten huolehtimassa ihostasi ammattitaidolla! Minut tavoitat numerosta 050 559 1414
Olen 2023 valmistunut Sky-kosmetologi, sekä ripsipidennyksiä tehnyt 2022 alkaen. Luonteeltani olen iloinen ja puhelias. Minulle on tärkeää asiakkaan tarpeiden kuuntelu. Tärkeintä minulle on tyytyväinen asiakas, joten teen tätä työtä täydellä sydämellä. Palveluihini kuuluu ripsipidennykset, lash- ja Browlift, kasvohoidot, jalkahoidot, sokeroinnit sekä kulmien ja ripsien värjäykset. Suurena intohimona minulle ovat ripsipidennykset, browlift ja kasvohoidot. Pyrin kouluttautumaan näissä osa-alueissa säännöllisesti. Nähdään hoitolalla! Minut tavoittaa numerosta 0458409770
Mikäli et löydä mieleistäsi aikaa, soitathan meille!
Kasvohoidot | Hinta alk. |
---|---|
Mekaaninen ihonpuhdistus Käsin tehtävä ihonpuhdistus, joka syväpuhdistaa ihohuokoset. | 67,00 € |
Ultraäänipuhdistus Tehokas, hellävarainen ja aktivoiva ihon syväpuhdistus ja kuorinta. | 70,00 € |
Timanttihionta Timanttihionta on tehokas ihoa kirkastava, puhdistava ja uudistava hoito, joka kuorii hellävaraisesti kuolleen ihosolukon ihon pinnalta. | 75,00 € |
Mikroneulaus Mikroneulaus on nuorentava hoito, joka tuottaa tuhansia mikroskooppisia neulakanavia ihon dermikseen. Tämä aktivoi ihon kollageenintuotantoa ja stimuloi ihoa uudistumaan, sekä parantaa verenkiertoa. Ihon neulaus auttaa moneen iho-ongelmaan, kuten akneen, arpiin, ryppyihin sekä pigmenttiläiskiin. | 152,00 € |
Täydellinen kasvohoito Hoito sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, höyrytyksen, mekaanisen puhdistuksen tarvittaessa, hieronnan, naamion ja hoitovoiteet. | 75,00 € |
ODA happohoito Hapot valitaan ihon ongelman mukaan huomioiden ihon kunto. Happoja voidaan myös sekoittaa, jolloin saadaan maksimaalinen hoitotulos. | 69,00 € |
Dermalux Led-valohoito Hoito sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, valoterapian ja hoitovoiteet. Valo valitaan ihon ongelman mukaan. Valo hoitaa mm. ikääntymisen merkkejä, aknea, punoittavaa ja ärtnyttä ihoa, psoriaasista sekä rosaceaa. | 65,00 € |
Mary Cohr Catiolift Kasvojen piirteitä kohottava laitehoito, jossa aktivoidaan nestekiertoa ja stimuloidaan kasvolihaksia sähkövirran avulla. | 105,00 € |
Mary Cohr Catiovital Yksilöllinen ihon tarpeiden mukaan tehtävä laitehoito, jossa lämpönaamion avulla tehdään ihon syväpuhdistus sekä imeytetään kaksoisionisaation avulla aktiiviaineita. | 96,00 € |
Mary Cohr Age Signes Reverse Hoito häivyttää ikääntymisen merkkejä pitkäkestoisesti. Ihoa kirkastava, kiinteyttävä, kosteuttava ja juonteita madaltava kokonaisvaltainen hoito, joka hoitaa kasvot, kaulan, dekolteen ja kämmenselät. | 139,00 € |
Mary Cohr PhytOxygene kirkastava hoito Hoito lisää ihon hapensaantia ja poistaa kuona-aineita. Hoidon jälkeen iho on kirkas, puhdas ja tasainen. | 88,00 € |
Mary Cohr Multi Purete tasapainottava hoito Tasapainottava ja puhdistava hoito seka- ja rasvaiselle iholle. Hoito tasapainottaa talintuotantoa, vähentää kiiltelyä ja epäpuhtauksia. | 74,00 € |
Rhea happohoito Hapot valitaan ihotyypin ja ihon tarpeiden mukaan, jolloin hoito sopii lähes kaikille. | 102,00 € |
Rhea DermoLayerin60 Rentouttava ja kokonaisvaltainen kasvohoito, jossa käytetään ainutlaatuisia hierontatekniikoita. Hoito räätälöidään jokaisella hoitokerralla juuri Sinun ihosi tarpeiden mukaan. Hoito sisältää kahdeksan kerroksellista hoitovaihetta, jotka aktivoivat tehokkaasti ihosi toimintoja ja antaa sille elinvoimaa. Soveltuu kaikille ihotyypeille. | 102,00 € |
Rhea DermoLayerin80 Rentouttava ja kokonaisvaltainen kasvohoito, jossa käytetään ainutlaatuisia hierontatekniikoita.Hoito räätälöidään jokaisella hoitokerralla juuri Sinun ihosi tarpeiden mukaan. Hoito sisältää kymmenen kerroksellista hoitovaihetta, jotka aktivoivat tehokkaasti ihosi toimintoja ja antaa sille elinvoimaa. Soveltuu kaikille ihotyypeille. | 132,00 € |
Rhea DermoLayerin Luxus Rentouttava ja kokonaisvaltainen kasvohoito, jossa käytetään ainutlaatuisia hierontatekniikoita. Hoito räätälöidään jokaisella hoitokerralla juuri Sinun ihosi tarpeiden mukaan. Hoito sisältää yksitoista kerroksellista hoitovaihetta, jotka aktivoivat tehokkaasti ihosi toimintoja ja antaa sille elinvoimaa. Soveltuu kaikille ihotyypeille. | 162,00 € |
Thalgo herkän ihon hoito Ihon punoitusta rauhoittava ja tasaava hoito sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, ampullin, hieronnan, naamion, tehotuotteen ja hoitovoiteen. | 76,00 € |
Thalgo Marine Silicium anti-age hoito Kiinteyttävä ja juonteita madaltava kasvohoito. | 90,00 € |
Thalgo Hyalu-Procollagen wrinkle correcting hoito Silottava ja kosteuttava anti-age hoito, jonka tehokkuus perustuu kolmeen erikokoiseen hyaluronihappoon sekä collageniin. | 88,00 € |
Silmänympäryshoidot | Hinta alk. |
---|---|
Mary Cohr Eye Lifting silmänympäryshoito Hoito sisältää ihon alkupuhdistuksen, kiinteyttävän hieronnan, lihasten stimuloinnin laitteella, silmänympärysnaamion ja hoitotuotteet. | 59,00 € |
Eye Lifting Mary Cohr kasvohoidon yhteydessä | 25,00 € |
Thalgo silmänympäryshoito Hoito sisältää puhdistuksen, kuorinnan, nesteitä poistavan hieronnan, naamion ja voiteet. | 38,00 € |
Thalgo silmänympäryshoito kasvohoidon yhteydessä | 23,00 € |
Ripset ja Kulmat | Hinta alk. |
---|---|
Ripsien värjäys Ripsien kestovärjäys. | 15,00 € |
Kulmien värjäys ja muotoilu Kulmien muotoilu ja kestovärjäys. | 25,00 € |
Ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien muotoilu Ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä kulmien muotoilu. | 35,00 € |
Klassinen ripsienpidennys Jokaiseen omaan ripseen kiinnitetään yksi ripsikuitu. | 90,00 € |
Ripsihuolto klassisille pidennyksille Ripsihuolto klassisille pidennyksille, vähintään kolmasosa jäljellä. | 60,00 € |
Volyymiripsienpidennys Jokaiseen omaan ripseen kiinnitetään useampi ripsikuitu viuhkana. | 90,00 € |
Ripsihuolto volyymipidennyksille Ripsihuolto volyymipidennyksille, vähintään kolmasosa jäljellä. | 60,00 € |
Pidennysten poisto Ripsienpidennysten hellävarainen poisto. | 20,00 € |
Ripsien kestotaivutus ja värjäys Ripsien kestotaivutus ja värjäys. Taivutus pysyy ripsissä noin 4-8 viikkoa. | 75,00 € |
Kulmien muotoilu | 15,00 € |
Kulmien värjäys | 15,00 € |
Ripsien värjäys ja kulmien muotoilu ja värjäys kasvohoidon yhteydessä | 28,00 € |
Ikilalo kestotaivutus Ripset kestotaivutetaan ja värjätään. Lopputulos kestää 4-8 viikkoa | 65,00 € |
Brow lift kulmien laminointi Kulmat laminoidaan haluttuun muotoon värjätään, sekä muotoillaan. Lopputulos kestää noin 2-4viikkoa | 50,00 € |
Jalkahoidot | Hinta alk. |
---|---|
Täydellinen jalkahoito lakkauksella ja hieronnalla Hoito sisältää kylvyn, kynsien leikkuun ja tarvittaessa ohennuksen, kynsinauhojen hoidon, kovettumien ja känsien poiston, lakkauksen, hieronnan ja kynsinauhavoiteen sekä jalkavoiteen. Mikäli hierontaa ei voi tehdä, tilalle tulee naamio. | 75,00 € |
Täydellinen jalkahoito Hoito sisältää jalkojen kylvetyksen, kynsien leikkuun ja tarvittaessa ohennuksen, kynsinauhojen hoidon, kovettumien ja känsien poiston, halutessa lakkauksen sekä hoitovoiteet. | 65,00 € |
Kynsihoito 30 min. | 30,00 € |
Kynsihoito 60 min | 50,00 € |
Kädet ja kynnet | Hinta alk. |
---|---|
Manikyyri Kynsien muotoilu, kynsinauhojen siistiminen, hieronta, lakkaus valinnaisella värillä sekä käsivoide. | 50,00 € |
Karvanpoisto | Hinta alk. |
---|---|
Bikinirajan sokerointi Bikinirajan sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 25,00 € |
Säärien sokerointi Säärien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 40,00 € |
Kainaloiden sokerointi Kainaloiden sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 20,00 € |
Reisien sokerointi Reisien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 42,00 € |
Käsivarsien sokerointi Käsivarsien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. | 32,00 € |
Selän sokerointi | 35,00 € |
Sokerointipaketti sääret, reidet ja bikini | 95,00 € |
Sokerointipaketti sääret, reidet ja brassi vahaus | 135,00 € |
Kainaloiden vahaus | 22,00 € |
Ylähuulen vahaus | 13,00 € |
Leuan vahaus | 17,00 € |
Koko kasvojen vahaus | 25,00 € |
Brassi vahaus naisille | 60,00 € |
Hieronta | Hinta alk. |
---|---|
Klassinen hieronta Klassinen hieronta on koko kehoa rentouttava lihashieronta. | 75,00 € |
Hemmotteluhoidot | Hinta alk. |
---|---|
Intialainen päänhieronta Hoidossa hierotaan hartiat, niska ja pään alue. Hieronta tehdään öljyllä, johon on sekoitettu juuri sinulle valittu eteerinen öljy. Hieronta rentouttaa mielen ja kireät lihakset. | 45,00 € |
Kuumakivihieronta Kuumakivihieronnassa käytetään sileitä, lämmitettyjä luonnonkiviä. Hoito on erittäin miellyttävä, lämmin ja rentouttava kokemus koko keholle ja sielulle. | 75,00 € |
15 min hemmotteluhetki Kasvohoidon, vartalohoidon tai intialaisen päänhieronnan yhteydessä pientä kauden mukaista tarjottavaa! | 10,00 € |